Aleksei Budolin veti kansainvälisen harjoitteluleirin Tukholmassa 4.-6.9.2009. Videopätkässä hieman tunnelmia leiriltä.
Pohjoismaiden avoin katakilpailu
Ensimmäinen Pohjoismaiden Avoin Kataturnaus järjestettiin Boråsissa lauantaina viides syyskuuta ja se veti puoleensa maita, jotka tulevat ottamaan osaa ensimmäisiin IJF katan maailmanmestaruuskisoihin ensi kuussa Maltalla. Osanottajaparit olivat Hollannista, Sveitsistä, Portugalista, Venäjältä, Suomesta, Norjasta ja Ruotsista. Tämä oli hyvä valmistava tilaisuus ennen varsinaista koetusta Japania, Espanjaa, Italiaa sekä muita suuria judomaita vastaan.
Budolinin leiri Tukholmassa
Boris Novotny järjesti yhdessä Stockholmspolisen IF Judoklubin kanssa kansainvälisen leirin Tukholmassa. Leirin päävetäjäksi oli kutsuttu moninkertainen arvokilpailumitalisti Viron Aleksei Budolin. Budolin paneutui tekniikan opetuksessa vahvasti omiin tekniikoihinsa, eritoten nostoheittoihin.
Dozo.fi tapasi Aleksein Tukholmassa ja esitti hänelle muutaman kysymyksen.













