Yhdysvaltain presidentti Barack Obama sekä hänen vaimonsa Michelle Obama olivat seuraamassa judoesitystä. Judotekniikan ohjaajana videolla on olympiakävijä Ryan Reser. 16.9.2009 järjestetyllä tapahtumalla tuetaan Chicagon hakua 2016 Olympialaisten isäntäkaupungiksi.
Arkisto for syyskuu, 2009
Hiroshi Izumin mma debyytti
Junnujen peruskurssin tavoite
Judo Visa
Video: tunnelmia Budolinin leiriltä
Pohjoismaiden avoin katakilpailu
Ensimmäinen Pohjoismaiden Avoin Kataturnaus järjestettiin Boråsissa lauantaina viides syyskuuta ja se veti puoleensa maita, jotka tulevat ottamaan osaa ensimmäisiin IJF katan maailmanmestaruuskisoihin ensi kuussa Maltalla. Osanottajaparit olivat Hollannista, Sveitsistä, Portugalista, Venäjältä, Suomesta, Norjasta ja Ruotsista. Tämä oli hyvä valmistava tilaisuus ennen varsinaista koetusta Japania, Espanjaa, Italiaa sekä muita suuria judomaita vastaan.
Budolinin leiri Tukholmassa
Boris Novotny järjesti yhdessä Stockholmspolisen IF Judoklubin kanssa kansainvälisen leirin Tukholmassa. Leirin päävetäjäksi oli kutsuttu moninkertainen arvokilpailumitalisti Viron Aleksei Budolin. Budolin paneutui tekniikan opetuksessa vahvasti omiin tekniikoihinsa, eritoten nostoheittoihin.
Dozo.fi tapasi Aleksein Tukholmassa ja esitti hänelle muutaman kysymyksen.













